A Review of 'Bathos' by Toni Peltola of Noise.fi

Jos Aarnin debyyttialbumi Bathos olisi elokuva sen olisi ohjannut David Lynch, ja jonka tuottajana toimisi Tim Burton. Samanlaista luovaa hulluutta ylläpitää Aarnin pääjehu Master Warjomaa, joka on luonut oman omalaatuisen maailmansa, jossa avantgarde kohtaa doomin ja 60-luvun happolevyt, matematiikkaa unohtamatta. Bathos on kuin Twin Peaks -sarjan jakso, jonka tapahtumista ei tahdo ottaa selkoa, mutta sen katsomista ei voi lopettaa siinä toivossa, että lopussa selviää mistä tässä kaikessa on kyse.

Bathos on omituinen levy, jonka aito sisäistäminen on varmasti täysi mahdottomuus. Se tuntuu soljuvan eteenpäin omissa värikkäissä ajatuksissaan, joita on mahdotonta kääntää ihmiselle ymmärrettävään muotoon. Tämä on Aarnin vahvin ominaisuus, sillä Bathosta kuunnellessa voi tuntea olevansa hämärän rajamailla etsimässä vastauksia kysymyksiin, joita ei ole. Master Warjomaa on luonut häpeilemättömän outoja, mutta suunnattoman hypnoottisia sävelmiä. Kappaleet vaativat aivokapasiteetilta vahvaa mielikuvitusta, sillä jos et osaa muodostaa Aarnin manifestaatiosta mieleesi kuvia, ei levystä jää käteen kuin rivi hämmentyneitä katseita.

On tosin pakko myöntää, että Bathoksen outouden taso menee paikoitellen yli ymmärryksen, mitä on varmasti osittain haettukin. Kokonaisuutena Bathos on filosofisen pehmeää ja eteerisen kaunista musiikkia, joka on hämmentävyydestän huolimatta erittäin rauhoittavaa. Aarnin debyytti on monipuolinen kokemus, jonka jokaisen täytyy kokea itse. Osalle tämä muodostuu varmasti pyhäksi teokseksi, kun taas toisille Bathos voi edustaa sitä kurjaa taidepaskaa. Päätelkää itse kumpaa osapuolta minä edustan.

4/5

• www.noise.fi